Wanhan Vartiamäen tila sijaitsee Joutsassa Pappisten kylän rajalla, lähellä Leivonmäen kansallispuistoa. Emännän sukua saapunut paikalle 1800-luvun alussa. Tilalla on emolehmiä. Pellot ovat luomussa. Karjatalouden lisäksi harjoitetaan metsätaloutta, mökkivuokrausta ja jonkun verran koneurakointia. Emännän harrastusten myötä tarjolla myös ruisleipäkursseja sekä jooga- ja sirkusohjausta.
Hiljentyneellä Vartiamäen kylällä asuu ympärivuotisesti enää Kososen perhe, Marianne ja Matti sekä nuorin kahdeksasta lapsesta. Muusta vilskeestä vastaavat suomenlapinkoira Nelson, shetlanninponi Pippuri, suomenhevoset Kaisla ja Hilla sekä emolehmät vasikoineen, suuri sonni seuranaan. Viiru-kissa viihtyy parhaiten sisällä. Kesäaika tuo mukanaan kesäasukkaat ja mökkiläiset.
Majoitusvaihtoehtoina on kaksi ekologista mökkiä 8 km ja 4 km päässä maatilalta.
Talviasuttava, täysin varusteltu, tilava ja avara Tähtitalvikki sijaitsee Rutajärven rannalla, keskellä Leivonmäen kansallispuistoa. 3 makuuhuonetta ja tupakeittiö lämpiävät maalämmöllä ja varaavalla takalla. Vuoteita 8+2 (+ kesällä 4 rantasaunalla). Sopii erityisesti lapsiperheille mm. lapsiystävällisen hiekkarannan vuoksi. Tilat ja varustus sopii hyvin myös pienten perhejuhlien tai tapaamisten pitämiseen. Keittiössä astioita noin 20 hengelle. Rannassa laituri, soutuvene, grillikatos ja erillinen puulämmitteinen rantasauna. Tontin reunasta alkaa oma yksityinen luonnonsuojelualue.
Maijala on hirsirakenteinen kolmen vuodenajan enemmän erähenkisten ihmisten vuokramökki kansallispuiston eteläpuolella pienen Vähä-Harjujärven rannalla. Mökissä on vuodepaikkoja 4+2, kaksi pientä makuuhuonetta, tupakeittiö, pukuhuone ja puulämmitteinen sauna. Keittiössä kaasuhella ja -jääkaappi. Juomavesi tuodaan mökille, sauna- ja pesuvedet järvestä. Aurinkopaneelilla sähkövalo ja invertterillä yksi pistorasia. Ulkohuussi. Rannassa vene ja tulentekopaikka. Hyvät marjastus-, sienestys- ja retkeilymaastot ympärillä ja järvessä hyvin kalaa.
Lemmikit tervetulleita kummallekin mökille. Tähtitalvikille tuotaessa ennakkoilmoitus ja pieni lisämaksu.
Mökit sopivat omaa rauhaa ja perinteitä arvostaville luonnonystäville. Kansallispuistossa on merkittyjä vaellusreittejä ja talvella 10 km retkihiihtolatu. Leivonmäen kansallispuisto on todellinen keskisuomalaisen luonnon pikkujättiläinen: arvokas Haapasuo, komeat harjut, Rutakosken kuohut ja moni-ilmeiset järvenrannat tarjoavat jokaiselle jotakin. Mökkivieraille on vuokrattavana kolme kanoottia, kolme sup-lautaa, polkupyöriä, sähkökäyttöinen perämoottori, kahdet liukulumikengät ja kolme lasten potkukelkkaa sekä siirrettävä palju. Maatilalla voi tutustua eläimiin. Emäntä leipoo ruisleipää ja mökkivieraat voivat päästä leipätalkoisiin. Tilauksesta ruisleipäkursseja, lapsiperheille metsäjoogaa sekä sirkus- ja joogaohjausta.
Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry järjestää luontoretkiä. Joutsan kirjastosta voi lainata lumikenkiä. Retkeilyyn kanootit, läskipyörät, potkukelkat ym. vuokraa ja ohjattuja retkiä järjestää Versona Oy.
Lähiruokaa tarjoaa Jukolan Juusto ja Rutalahden mylly. Nelostien varressa Leivonmäellä samassa rakennuksessa Jukolan Juuston kanssa palvelee persoonallinen herkullisista leivonnaisistaan tunnettu kahvi- ja ruokapaikka Karoliinan Kestikievari.