Suomen luomumatkailuyhdistys - ECEAT Suomi ry

ECEAT Suomen juuret

Luomua ja kestävyyttä matkailuun –hanke

Pohjoismaihin ECEAT saapui 1990-luvun lopussa, kun Hollannista Ruotsiin muuttaneet Ceciel Verheij ja Jan von Boeckel auttoivat pohjoismaisia yhteistyökumppaneitaan rakentamaan itsenäiset ECEAT-järjestöt Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen. 

Suomeen ECEAT:in inspiroima luomumatkailuverkosto luotiin Luomua ja kestävyyttä matkailuun –hankkeen avulla vuosina 2001-2004. Idean äiti oli hankevastaavana toiminut Terhi Arell, joka oli vakuuttunut asiasta osallistuttuaan verkoston tapaamiseen Puolassa.

Hankkeen rahoittivat Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (YTR) sekä Maa- ja metsätalousministeriö ja vastaavana järjestönä toimi Luomuliitto. Mukana yhteistyössä oli myös mm. Maaseutumatkailun teemaryhmä sekä useita ympäristö-, luomu- ja matkailualan järjestöjä.

Hankkeen avulla maahamme rakennettiin uusi ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävällä pohjalla toimivien maaseudun matkailuyritysten verkosto. Alussa suurin osa matkakohteista oli luomutiloja.

Hanke julkaisi mm. matkakohteita esittelevän Suomen Vihreän Lomaoppaan ja kehitti verkostolle Suomeen sovelletut omat kestävyyskriteerit.

Suomen luomumatkailuyhdistys – ECEAT Suomi ry perustettiin vuonna 2005 hankkeen päätyttyä.